Otti sen verran kaaliin se, että Lauri Tähkän konsertti meni sivu suun, jotta meirän pikkupoika joutui unikouluun. Eikä tehnyt heikkoakaan mamille. Mami kovetti itsensä, mutta Santtu ei hoksannut tehdä samaa.

Tunti ja 20 minuuttia kesti ensimmäinen huutosetti. Ensimmäinen puoli tuntia oli vuorotellen ponnekasta ärjyntää, sydäntä raastavaa parkua sekä lohdutonta nyyhkimistä, mutta sitten jo rupes puhti  loppumaan huudosta. Ennen lopullista simahtamista vaiettiin hetkeksi, levättiin pää OMAN pinnasängyn patjalla ja piristyttiin vielä hetkeksi - LEIKKIMÄÄN. Vielä yksi ponnekas mutta lyhyt huutosetti ennen unten maille menoa. Ja mami istui stoalaisen tyynen rauhallisena sängyn vieressä ja lauleskeli epävireisesti mutta vakuuttavasti muutaman kerran Ystävä sä lapsien tai jotain sellaista.
 
Yöllä toki herättiin edelleen pari kertaa syömään, siis oikeasti nälkäänsä, mutta uni tuli silmään ennen kuin pää ehti painua  takaisin sinne OMAN pinnasängyn pohjalle kunnolla.
Halleluja! Tästä on hyvä jatkaa. Seuraavaksi jää toinen yösyöttö pois. Mami on alkanut jo haaveilla totaalisen nollaavasta kännitilasta yön valoissa välkehtivässä cityssä.

Ja oi. Tänään itkua kesti enää 20 minuuttia ennen kuin pikku nuppuni antoi periksi Unimatille. Äidin sydän on iloa ja rakkautta täynnä.